Vuosikertomus 2021
Hallituksen toimintakertomus
Etusivu   >  Hallituksen toimintakertomus  >  Selvitys muista kuin taloudellisista tiedoista

Selvitys muista kuin taloudellisista tiedoista

Bittium on kansainvälinen teknologiayritys, joka tarjoaa yhteiskunnallisesti hyödyllisiä teknisiä innovaatioita, jotka parantavat viestintäyhteyksiä, luovat turvallisuutta ja edistävät terveydenhoitoa.

Yhtiö on sitoutunut vastuulliseen ja kestävään liiketoimintaan vastuullisuusohjelmansa kautta. Vastuullisuusohjelma perustuu yhtiön strategiaan, arvoihin, sidosryhmien odotuksiin ja toimintaympäristön megatrendeihin, joita ovat muun muassa digitalisaatio ja väestön ikääntyminen sekä tietoturvallisuus.

Vastuullisuus on osa Bittiumin organisaatiokulttuuria ja tapaa toimia. Yhtiö tunnistaa ja hallitsee vastuullisuuteen liittyviä riskejä osana yhtiön riskienhallintaa, jossa korostuu yhtiön johtoryhmän ja hallituksen rooli toimenpiteiden jalkauttamisessa päivittäiseen toimintaan.

Keskeiset politiikat ja toimintaperiaatteet

Bittiumin toiminta perustuu arvoihin, eettisiin periaatteisiin ja toimintatapaohjeeseen (Code of Conduct). Toimintatapaohje on osa uusien työntekijöiden perehdytysohjelmaa.

Bittiumin yhteistyökumppaneiden odotetaan noudattavan Bittiumin Code of Conduct -periaatteita, toimittajaohjeistoa ja toimittajavaatimuksia (Bittium Supplier Manual ja Bittium Supplier Requirements), joissa todetaan esimerkiksi Bittiumin noudattamat politiikat ja toimittajien valintaa sekä laadunvalvontaa koskevat vaatimukset. Bittium käy läpi toimittajien ja yhteistyökumppaneiden vastuullisen toiminnan periaatteet sekä auditoi näitä määritellyn kriteeristön mukaisesti. Vuonna 2021 yhtiö pystyi toteuttamaan joitakin auditointeja toimittajien tiloissa Suomessa, mutta pandemian vuoksi valtaosa ulkomaisista toimittajista arvioitiin itsearviointien perusteella.

Vientivalvonta on tärkeä osa yhtiön toimintaa ja edellytys viranomais- ja asiakasyhteistyölle. Yhtiö on aina noudattanut vientivalvonnan ohjeita ja sääntöjä toimiessaan muun muassa puolustus- ja tietoturvateollisuuden alueilla ja seuraa tarkasti muuttuvaa lainsäädäntöä eri markkina-alueilla. Vuonna 2021 Bittium on jatkanut yhteistyötä viranomaisen kanssa ennakkoselvityksiin liittyen.

Ympäristöasiat

Bittium on sitoutunut ympäristöpolitiikkansa mukaisesti minimoimaan ympäristövaikutukset suunnittelemiensa tuotteiden tuotannossa, käytössä ja hävittämisessä. Sen vuoksi Bittiumin tuotteet suunnitellaan pitkäikäisiksi, korjattaviksi ja kierrätettäviksi. Koska Bittiumin liiketoiminta keskittyy pääasiassa tuotteiden elinkaaren alkupäähän, sen ympäristövaikutukset ovat hyvin pienet. Suurimmat ympäristövaikutukset aiheutuvat tuotteen kierrätyksestä.

Bittiumin Suomen toimipisteiden Scope 1 -hiilidioksipäästöt olivat vuonna 2021 102,9 tCO2 (matkustus ja jätteet) ja Scope 2 -päästöt 615,7 tCO2e (lämmitys ja sähkö). Uusiutuvan energian osuus käytetystä energiasta Suomen toimipisteissä kasvoi merkittävästi 35 prosenttiin (17 prosenttia vuonna 2020). 

Vuosien 2020–2022 ympäristöohjelmaa työstettäessä todettiin, että oleellisimmat osa-alueet Bittiumin hiilijalanjäljen pienentämisessä ovat toiminnasta syntyvän jätteen kierrätys, uusiutuvien energianlähteiden hyödyntäminen sekä henkilöstön ympäristötietoisuuden lisääminen. Bittiumin jätteiden hyötykäyttöaste oli viime vuonna 99,1 % (tavoite > 95 %). Oulun toimistotilan osalta noin 5 prosenttia käytetystä eneriasta tuotettiin aurinkoenergialla vuositasolla (tavoite >5 prosenttia). Henkilöstön ympäristötietoisuutta lisääviin koulutukseen osallistui 12 % henkilöstöstä.

Sosiaaliset asiat sekä työntekijät

Henkilöstö

Bittium ei salli syrjintää tai epätasapuolista kohtelua sukupuolen, iän, alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, mielipiteen, seksuaalisen suuntautumisen, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Tasa-arvon toteutumista tarkastellaan muun muassa henkilöstökyselyjen ja -tutkimuksen avulla palkkauksen, urakehityksen ja rekrytoinnin näkökulmasta. Vuosittain toteutettavan henkilöstökyselyn lisäksi yhtiössä on tehty kuukausittain pulssikysely, jolla on kartoitettu henkilöstön jaksamista pandemian aikana.

Tyypillisimpiä työkykyriskejä alalla ovat tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä työssä jaksaminen ja henkinen hyvinvointi. Bittium panostaa hyvään työergonomiaan ja henkilöstön hyvinvointia tukeviin työterveyshuollon palveluihin sekä muihin henkilöstöetuihin. Vuonna 2021 Bittiumin Suomen yhtiöissä raportoitiin 3 työtapaturmaa, joista yhdestäkään ei aiheutunut työkyvyttömyyttä eikä työtapaturma- ja ammattitautilain mukaista korvausvelvollisuutta.

Ihmisoikeuksien kunnioittaminen sekä korruption ja lahjonnan torjunta

Bittium kunnioittaa kaikessa liiketoiminnassaan ihmisoikeuksia, välttää loukkaamasta ihmisoikeuksia ja puuttuu toiminnastaan aiheutuviin mahdollisiin kielteisiin ihmisoikeusvaikutuksiin YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia ohjaavien periaatteiden mukaisesti. Ihmisoikeuksien toteutumisen seuranta liittyy Bittiumilla lähinnä alihankkijoiden ja toimittajien toimintaan. Bittium huolehtii yhtiön hankintaketjun vastuullisuudesta muun muassa materiaaleihin ja komponentteihin liittyvien toimittajavaatimusten ja materiaaliselvitysten suhteen. Henkilöstön koulutus on osa vastuullisen hankinnan varmistamista. Vuoden 2021 aikana Bittiumille ei ole ilmoitettu konfliktialueiden mineraaleihin liittyviä epäilyjä.

Bittiumin markkina- ja liiketoiminta-alueiden takia korruptio on yksi keskeisistä sosiaaliseen vastuuseen liittyvistä riskeistä. Bittium ei hyväksy minkäänlaisia lahjonnan tai korruption muotoja omassa tai yhteistyökumppanien toiminnassa. Yhtiöllä on korruption vastaisen toiminnan ehkäisemiseksi laaditut sisäiset ja ulkoiset ohjeet ja uusia työntekijöitä varten on toteutettu sähköinen itseopiskelumoduuli korruptionvastaisesta toiminnasta. Vuonna 2021 73 % uusista työntekijöistä suoritti koulutuksen.  Yhtiöllä on käytössä seurantatyökalu yhteistyökumppaneiden korruption tai muiden epäselvyyksien tunnistamiseksi ja yhtiön sidosryhmille on käytössä kanava, jonne voi ilmoittaa anonyymisti korruption vastaisten sääntöjen rikkomuksista. Vuonna 2021 yhtiön tietoon ei tullut yhtään korruptioepäilyä.

Bittiumilla ei ole EU:n taksonomia-asetuksen luokitusjärjestelmän piiriin kuuluvia toimintoja, joten taksonomiakelpoisten toimintojen osuus liikevaihdosta, investoinneista ja toimintamenoista on 0%.